Ensimmäinen
Grímsdóttirin kirja, jonka olen jättänyt kesken. Alku vaikutti
lupaavalle, mutta jotenkin vauhtiin pääseminen oli hankalan tuntuista.
Uusin lainan kirjastosta jo kerran, silti onnistumatta urakassani. Olen
vannoutunut Grímsdóttir-fani, joten varmasti tämänkin vielä luen
lähitulevaisuudessa.
Samanlaista takkuilua oli saman
kirjailijan 'Z-rakkaustarina' -romaanin aloittaminen. Ehkäpä jään
suosiolla odottamaan oikeaa hetkeä ja mielialaa poimia tämä kirja
uudelleen käteeni.
tiistai, 17. tammikuu 2006
Vígdis Grímsdóttir: Hiljaisuus
tiistai, 17. tammikuu 2006
Anna Gavalda: Kimpassa
Olen
aiemmin lukenut Gavaldan 'Viiniä keittiössä'. 'Kimpassa' on tyystin
erilainen teos, ja olenkin ihmetellyt, kuinka niin valtavan monet
kirjan lukeneet ovat niputtaneet sen samaan sarjaan edellä mainitun
kanssa. 'Viiniä keittiössä' oli sekin hyvin kirjoitettu ja näin pois
päin, mutta ei herättänyt minussa sen suurempaa ihastusta.
'Kimpassa' sen sijaan sai mielikuvitukseni laukkaamaan lähes välittömästi alkuun päästyäni. Päähenkilö Camillen pikkuruinen ja vetoisa palvelijanhuone Pariisin hienostoalueella toi mieleeni lapsena uudelleen ja uudelleen lukemani Frances Hodgson Burnettin 'Pikku prinsessan'. Tämä ei ole minulle ollenkaan negatiivinen mielleyhtymä!
Tarina sinänsä on periaatteessa kuin nykyaikaistettu Tuhkimo tai Ruma ankanpoikanen, mutta herkullisesti höystettynä. Kirjan pelastava prinssi, ranskalaisen aristokraattisuvun vesa Philibert on rakastettava historianörtti, joka helposti luennoi tuntikausia elävästi vaikkapa Napoleonin vaiheista. Täysin vastakohta on Franck, joka jakaa Philibertin suvun perintöhuoneiston yhdessä Philibertin kanssa. Kaikkea muuta kuin hienostunut, mutta sitäkin lahjakkaampi nuori keittiömestari. Kaikessa töykeydessäänkin hurmaava. Pehmeämpi puoli tästä kovasta luusta tulee esiin säännöllisillä vierailuilla höppänöityvän isoäidin luona.
Ja tähän soppaan ajautuu tarinan Tuhkimo, anorektinen Camille, joka on lahjakas piirtäjä, mutta erinomaisen lukossa itsensä kanssa..
Taidan sittenkin sortua tähän kirja-alessa.
'Kimpassa' sen sijaan sai mielikuvitukseni laukkaamaan lähes välittömästi alkuun päästyäni. Päähenkilö Camillen pikkuruinen ja vetoisa palvelijanhuone Pariisin hienostoalueella toi mieleeni lapsena uudelleen ja uudelleen lukemani Frances Hodgson Burnettin 'Pikku prinsessan'. Tämä ei ole minulle ollenkaan negatiivinen mielleyhtymä!
Tarina sinänsä on periaatteessa kuin nykyaikaistettu Tuhkimo tai Ruma ankanpoikanen, mutta herkullisesti höystettynä. Kirjan pelastava prinssi, ranskalaisen aristokraattisuvun vesa Philibert on rakastettava historianörtti, joka helposti luennoi tuntikausia elävästi vaikkapa Napoleonin vaiheista. Täysin vastakohta on Franck, joka jakaa Philibertin suvun perintöhuoneiston yhdessä Philibertin kanssa. Kaikkea muuta kuin hienostunut, mutta sitäkin lahjakkaampi nuori keittiömestari. Kaikessa töykeydessäänkin hurmaava. Pehmeämpi puoli tästä kovasta luusta tulee esiin säännöllisillä vierailuilla höppänöityvän isoäidin luona.
Ja tähän soppaan ajautuu tarinan Tuhkimo, anorektinen Camille, joka on lahjakas piirtäjä, mutta erinomaisen lukossa itsensä kanssa..
Taidan sittenkin sortua tähän kirja-alessa.
tiistai, 17. tammikuu 2006
Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet
Loistava
romaani leipääntyneen, keski-ikäisen rivinäyttelijän mielenterveyden
heilumisesta. Tai näin minä sen näin. Palmgren kirjoittaa helpon
tuntuisesti, sujuvaa ja yllättävääkin tekstiä. Ihmiskuvaukset ovat
mainioita - tässä varmasti apuna näyttelijän ammatin mukanaan tuoma
ihmistuntemus.
On luettu, on pidetty, ja raportti näin lyhykäisyydessään nyt tässä. Lisään ajatuksia tämän kirjan kohdalle varmasti - tällä erää listaan lähinnä tähän blogiin, ettei unohdu tyystin :)
On luettu, on pidetty, ja raportti näin lyhykäisyydessään nyt tässä. Lisään ajatuksia tämän kirjan kohdalle varmasti - tällä erää listaan lähinnä tähän blogiin, ettei unohdu tyystin :)
tiistai, 17. tammikuu 2006
Linn Ullmann: Kun olen luonasi
Linn
Ullmannilla on mestarillinen taito kirjoittaa vangitsevaa, kaunista
tekstiä. Tässä kirjassa tarinaa pyöritellään useamman kertojaäänen
kautta; Stella, jonka merkillisestä kuolemasta koko tarina saa alkunsa
kirjassa; Martin, joka tanssahteli Stellan kanssa talon katolla juuri
ennen kuin Stella putosi; Stellan tytär Amanda; Stellan vanha ystävä
Axel, joka on myös Amandan ystäväksi hyväksytty, sekä 'Lihavaksi
naiseksi' itseään kutsuva, inhimillinen rikostutkija Corinne.
Mutkitellen tarina kuljettaa lukijaa mukanaan menneestä nykyhetkeen, ja kirjan käsistään laskeminen on viimeistään kahdenkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen lähes mahdotonta. Ullmannille tyypilliseen tyyliin kertomus on täynnä eriskummallisia kiemuroita, outoja sattumia ja kiehtovia ihmisiä. Suosittelen lämpimästi. Tietyntyyppisille lukijoille :)
Mutkitellen tarina kuljettaa lukijaa mukanaan menneestä nykyhetkeen, ja kirjan käsistään laskeminen on viimeistään kahdenkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen lähes mahdotonta. Ullmannille tyypilliseen tyyliin kertomus on täynnä eriskummallisia kiemuroita, outoja sattumia ja kiehtovia ihmisiä. Suosittelen lämpimästi. Tietyntyyppisille lukijoille :)
tiistai, 17. tammikuu 2006
Patricia Cornwell: Ansaittu kuolema
..eli
luonnollista jatkumoa Marklundin aloittamalle murhakirjakaudelleni.
Näitä kausia tulee aina silloin tällöin, jolloin murhakirjoja menee
hujahtaen huomaamatta useampi viikossa.
Olen Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan enemmän tai vähemmän uskollinen lukija. Vaikka olenkin itse hyvin verikammoinen jne neiti, on aina yhtä kiehtovaa heittäytyä kuolinsyytutkijan työn ja sen sivuvaikutusten pyörteisiin. Olen hirmuisen kiintynyt kirjasta toiseen esiintyviin päähenkilöihin; Kay Scarpetta, Pete Marino, Benton Wesley, sisarentytär Lucy..
Tässäkin erilaista säväystä toi lukukokemukseen kirjan tapahtumien jonkinlainen ajankohtaisuus ja yhä kasvava todennäköisyys. Vai mitä sanotte siitä, että joukko terroristeja valtaa ydinvoimalan, varastaakseen joukkotuhoaseisiin polttoaineita lähi-itään myytäväksi?
Ehkä täyttä hömppää, mutta tämäkin neiti tarvitsee kunnon latauksen hömppää aika ajoin. Ja mieluummin nielen hömppäni hyvin kirjoitetun murhailun muodossa kuin tuhlaan aikaani vaikkapa ällöromanttiseen, naisille kirjoitettuun huttuun.
Olen Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan enemmän tai vähemmän uskollinen lukija. Vaikka olenkin itse hyvin verikammoinen jne neiti, on aina yhtä kiehtovaa heittäytyä kuolinsyytutkijan työn ja sen sivuvaikutusten pyörteisiin. Olen hirmuisen kiintynyt kirjasta toiseen esiintyviin päähenkilöihin; Kay Scarpetta, Pete Marino, Benton Wesley, sisarentytär Lucy..
Tässäkin erilaista säväystä toi lukukokemukseen kirjan tapahtumien jonkinlainen ajankohtaisuus ja yhä kasvava todennäköisyys. Vai mitä sanotte siitä, että joukko terroristeja valtaa ydinvoimalan, varastaakseen joukkotuhoaseisiin polttoaineita lähi-itään myytäväksi?
Ehkä täyttä hömppää, mutta tämäkin neiti tarvitsee kunnon latauksen hömppää aika ajoin. Ja mieluummin nielen hömppäni hyvin kirjoitetun murhailun muodossa kuin tuhlaan aikaani vaikkapa ällöromanttiseen, naisille kirjoitettuun huttuun.
